Kiireen ja vaatimusten ristitulessa

Kiireen ja vaatimusten ristitulessa

Nopeammin, enemmän, halvemmalla, pienemmillä resursseilla...Tehokkuusajattelu on tiivistynyt entisestään taloussuhdanteen kiristymisen myötä. Toisaalta nousukauden aikana ihmisiä puristetaan samaan tehokkuusvaatimukseen, koska "muutoin kilpailijat menevät ohi". 

On nähtävissä inhimillisten rajojen vastaantulemisen merkkejä, samalla tavalla kuin nyt ihmiset alkavat tiedostaa maapallon kestokyvyn rajojen lähestymisen. Kolmekymppiset työelämään hiljattain tulleet työntekijät hakeutuvat sairauslomalle uupumisen vuoksi. Odumin ja Varman tekemästä selvityksestä aiheena "Suomalaisen työntekijän työhyvinvointi, vuosina 2009 ja 2011" (SuomalaisenTyontekijanHyvinvointiRaportti) käy ilmi, että suurimmaksi uhkaksi työkyvylleen suomalaiset kokevat liian kovan työtahdin ja työn vaatimukset. Alle 30-vuotiaat sekä 30-40 -vuotiaat vastasivat lähes identtisesti, että työkyvyn epävarmuus liittyy työn kuormitukseen ja työn sisältöön ja palkitsevuuteen liittyviin tekijöihin. Yli 40-vuotiailla ja lähes 60-vuotiailla epävarmuus työkyvystä liittyy työn kuormitukseen, työilmapiiriin ja esimiestyöhön. 

Voidaanko tehokkuuden ja nopeuden välille vetää yhtäläisyysviivat? Ihmisillä on taipumus mennä asioissa äärimmäisyyksiin, kunnes tilanne muuttuu täysin absurdiksi.

Kuulin eräänä päivänä rekrytointiprosessista, johon sisältyi yhden minuutin mittainen haastattelu. Mitä tässä ajatellaan saatavan työnhakijasta selville? Ensivaikutelma on toki tärkeä, mutta ensivaikutelma voi olla myös väärä!

-         Kas kun ei kädenpuristuksen perusteella tehdä haastattelua, se ei kestäisi kuin kaksi sekuntia ja kandidaatti voitaisiin lähettää matkoihinsa, mikäli kädenpuristus ei miellytä rekrytoivaa esimiestä.

-         Tai kun esimies ei jaksa tai viitsi lukea kaikkia työpaikkahakemuksia, hän laittaa puolet roskiin lukematta niitä ja perustelee, ettei meidän yrityksellä ole varaa palkata huono-onnista ihmistä. Tämän olen kuullut kerrottavan hyvänä rekrytointimenetelmänä yleisön säestäessä nauraen…

Elämmekö pikamaailmassa, jossa nopeus ja tehokkuus menee kaiken edelle? Vai onko kenties oma kärsimättömyytemme selityksenä ja puolustuksena sille, ettemme malta antaa asioille aikaa. Meillä on niin valmis ajatus etenemisestä oman nopean ajatuksemme mukaisesti,  että emme pysähdy kuuntelemaan IHMISTÄ. Sen sijaan, jos pysähtyisimme ja paneutuisimme, saattaisimme löytää helmiä ja moninkertaistaa organisaation saaman panostuksen, antaa tilaa innovoinnille ja yksilön HYVINVOINNILLE.

Pikatestit on paljon kysytty ja haluttu rekrytointimenetelmä valitettavan monessa organisaatiossa. Jos henkilöltä kuluu itsearviointikyselyyn vastaamiseen puoli tuntia, on testi joidenkin organisaatioiden mielestä liian pitkä. Pitäisi saada haastattelua tukevaa informaatiota enintään kymmenen minuuttia kestävällä testillä. Onneksi ihminen on sen verran monimutkaisesti rakennettu kokonaisuus, että muutaman adjektiiveina kuvattujen sanaparien valintojen perusteella ei meidän persoonallisuuttamme voida luokitella. Jos ihminen olisi kone, tämä oli tarkoituksenmukaista ja kiinnostavaa. Mutta kone ei pysty tuottamaan uusia ratkaisuja ja kyseenalaistamaan toimimattomia prosessejamme. Ihminen pystyy sen tekemään ja sen avulla avarakatseisesti oman organisaationsa toimintaan suhtautuva yhtiö kykenee kehittymään, muuntumaan ja kasvamaan, tuottamaan uusia toimintamalleja ja uudistumaan, tai sitten ihan vain tuottamaan turvallisen toimeentulon monelle ihmiselle. Eikö se ole jo tavoittelemisen arvoista?

Kuunteleminen, keskittyminen ja tilan antaminen on kestävä ratkaisu pidemmällä aikajänteellä, jos olemme kiinnostuneita muustakin kuin pikavoitoista. Mitä sinä työltäsi haluat? Mitä sinä esimiehenä työntekijöiltäsi odotat?